Ihmeelliset värit vol. 2

Jatkan hiukan tästä väriasiasta. Väreistä puhuttaessa pohditaan usein mikä on se oikean värinen shiba. Mustista sanotaan, että karvan tulee olla kolmivärinen: tyvestä vaalea, keskeltä ruskea ja latvasta musta, jotta väristä tulee ns. matta. Ruosteenruskean tulee kuultaa mustan läpi. Minä en toistaiseksi mustia kasvata, joten eipä vielä tarvitse huolehtia tästä asiasta. Tosin eiköhän se joskus tule eteen. Pitänee haalia muutama valkoista väriä kantava ennen sitä..

Varsinainen jutun aihe tällä kertaa on kuitenkin punaisten karvat. En ole löytänyt mitään virallista mielipidettä, mikä sanoisi millainen väritys punaisilla tulisi olla. Olen nimittäin törmännyt jos minkälaiseen. Sadalla on paljon kaksiväristä karvaa. Tyvestä vaaleaa, latvasta punaista. Muutamat mustat karvat ovat joko kolmivärisiä tai kaksivärisiä, niin, että keskiosan ruskea puuttuu. Sitten olen törmännyt muutamaan kolmiväriseen punaiseen. Näillä koirilla latva on punainen, keskiosa vaalea ja alaosa tumma. Juuri tosin tuppaa olemaan valkoinen oli sitten minkävärinen karva tahansa. Toisenlaisia punaisia ovat olleet sellaiset, joista ei tunnu löytyvän yhtään mustaa karvaa. Oma veikkaukseni on, nämä kantavat valkoista. Näillä koirilla latva on punainen, keskellä on vaalea pätkä, sitten on taas punaista ja lopulta tyvi vaalea. Tämä keskiosan vaalea alue on ikään kuin raita; kaikissa karvoissa se on samalla korkeudella. Tätä samaa raitaa on havaittavissa myös niillä, joilla karvan alaosa on tumma. Oma veikkaukseni on, että valkoisen värin (tarkkaan puhuttuna väistyvä punainen e) alleeli vaikuttaa kantajaansa sen verran, että se laimentaa tämän muuten mustan värisen karvan osan punaruskeaksi ja siitä syystä nämä kantajat ilmenevät niin puhtaan värisinä.

Uutta näkökantaa antaa myös erään japanilaisen kasvattajan Facebook kuvat. Viimeaikoina hän on postannut seinälleen pari kuvaa koiriensa karvatupoista. Toinen koira on punaisesta, toinen seesamista. On sääli, etten voi niitä kuvia tähän linkittää, sillä ne olisivat erittäin mielenkiintoista katseltavaa. Punaisen koiran karvojen juuret olivat puhtaanvalkoiset. Sen jälkeen mustat, sitten vaaleanruskeat ja lopulta voimakkaan punaiset. Eli samanlaiset kuin ylemmässä kappaleessa kuvailemani karvat. Muutamat ihmiset kävivät keskustelua väreistä ja tuli mm. ilmi, että yhden henkilön koiralla karvat ovat juuresta punaiset, keskeltä vaaleat (creme) ja kärjestä mustat tai erittäin tummanpunaiset. Toinen henkilö mainitsi, että hänen koirillaan on kärjestä punaiset, keskeltä vaaleammat ja juuresta cremet tai valkoiset.

Tämän japanilaisen kasvattajan seesamikoiran karvat olivat hieman erilaisemmat. Ne eivät ensinnäkään olleet kaikki samalla tavalla värittyneitä. Vaikka karvat olivatkin kuvassa tuppona kuin pensselinsuti, pystyi siitä silti näkemään, että osa karvoista oli juuresta asti mustia. Kuitenkin suurin osa karvoista noudatti seuraavaa kaavaa: valkoinen juuri, vaaleanruskea, vielä hieman vaaleampi ruskea ja hyvin tumma kärki (tummanruskea tai paikoin jopa musta). Tämä kuva ei vielä toistaiseksi ole herättänyt keskustelua.

Kaikki nämä viimeaikaiset keskustelut ja kuvat ovat pistäneet miettimään, että onko sillä loppujen lopuksi väliä, että mitä värejä siitä karvasta löytyy niin kauan kuin se on kolmivärinen.

Laitan lopuksi kuvia Miyan karvoista. Nämä karvat on nyhdetty ennen kuin Miya sai pentuja. Aion nyhtää uudet karvat tulevan karvanlähdön myötä ja laittaa niistä paremman kuvan (näkeepähän samalla myös eron ennen ja jälkeen pentujen). Tässä on kuitenkin eroteltuan yksittäin kaikki erilaiset variaatiot mitä karvoista onnistuin löytämään. Huomattavissa on yhtäläisyyksia molempiin aiemmin mainittuun japanilaisen kasvattajan kuviin. Etenkin tuo yhteys seesamikarvoihin on mielenkiintoinen. Miya on nykyisellään punainen joskin sillä on edelleen mustia karvoja siellä täällä ja etenkin keskittyneenä sään alueelle. Se on kuitenkin vaalentunut huomattavasti; pikkupentuna Miya oli yhdessä vaiheessa kuin ilmetty seesami, noin vuodenikäisenä oli vielä rinnassa urajiron kohdalla havaittavissa jonkin verran mustia karvoja. Häipyivät sitten nekin aikanaan...
Mitä tulee kuvan karvoihin, voin selostaa, että nuo pitkät karvat vasemmalla ovat peräisin hännästä. Oikealla puolella olevat puolestaan jostain sään lähistöltä. Miyasta siis löytyy niin kolmivärisiä karvoja kuin myös kaksi- ja yksivärisiäkin. Melkoinen sekasikiö...

Sadasta en toistaiseksi ole älynnyt karvoja nyhtää. Karvanlähdön aikaan on aina ollut ajatukset jossain muualla. Aion kuitenkin muistaa tehdä tämän seuraavan karvanlähdön aikaan. Se toisin on vasta kolmen-neljän kuukauden kuluttua... Saattaapi siis olla, että ilmestyy vielä Ihmeelliset värit vol 3.

Miksi se on niin vaikeaa?

Tiedän olevani vähän myöhässä tämän asian suhteen, mutta totta puhuen en paljoakaan katsele enää televisiota. En tosin tiedä onko koko dokumenttia edes esitetty Suomen televisiossa, mutta itse katsoin sen vähän aikaa sitten netistä. Kyseessä on siis jatkoa tälle kohutulle Pedigree Dogs Exposed -dokkarille. Tämä kulkee lisänimellä Tree years on, eli kolmen vuoden kuluttua.

Vaikka dokumentti on enemmässä määrin hyvin yksipuolinen ja kuvaa lähinnä tilannetta Briteissä, oli se silti varsin karua katseltavaa. Useampaan otteeseen katselun aikana heräsi sisälläni halu kysyä, että miksi, MIKSI ihmisten pitää olla niin hemmetin itsekkäitä jääräpäitä?! Mikä siinä on, että aina kun omista kasvateista löytyy jotain vikaa niin sitä heti hävetään ja tekee mieli peitellä asioita. Ja kysyn tätä nyt lähinnä puhtaasta mielenkiinnosta, sillä myönnän, että itselleni tulee vähän samoja tunteita. Miksi? Eihän sitä nyt herran jestas sentään voi pitää kasvattajan vikana jos sieltä jotain vikageenejä esiin pomppaa. Olettaen siis, että näistä geenien olemassaolosta ei kenelläkään ollut havaintoa aikaisemmin..

Sitäkään en ymmärrä, että mitä ihmettä ihmisen päässä liikkuu kun heti automaattisesti ollaan kieltämässä faktat. "Ei sitä ainakaan meidän koirat periytä! Nää on aina olleet ihan terveitä." Juu niin varmaan ovatkin olleet. Vaan kun ne monet sairaudet ovatkin niin salakavalia, että periytyvät resessiivisesti. En vain jaksa uskoa sitä, että joku ihan oikeasti voi sulkea silmänsä silloinkin kun jollakulla on esittää faktaa pöytään, että vikaa esiintyy ainaostaan niiden tiettyjen koirien jälkeläisissä.

Jos asiaan on olemassa geenitesti, niin miksi sitä testiä ei voi tehdä? Ilmeisesti se pelko kuitenkin kytee sisällä, että omissa koirissa on sittenkin vikaa. Vaan tällaisissa tapauksissa oma sisäinen ääneni huutaa, että vähän hei selkärankaa ihmiset! Juu, mikä minä olen kenellekään mitään huutamaan? Ei ole sitä parinkymmenen vuoden kokemusta ja kymmenen sukupolvea kasvatustyötä. Siltikin. Ehkä sitten olen vielä vihreä naivi verso, mutta ainakaan oma moraalinini ja omatuntoni ei antasi minun sallia tutkimattoman koiran käyttöä, etenkään jos on olemassa epäilys sen olemisesta vikageenin kantaja.

Miksi oikeasti tuntuu olevan mahdotonta tämä kasvattajien välinen yhteistyö? Miksi pitää tuhlata aikaa ihan turhaan tappelemiseen kun sen saman ajan ja enegian voisi käyttäää ongelmien torjumiseen ja koirien hyvinvoinnin edistämiseen? Kai sitä ihmiset pelkää, että se oma kasvattajan maine menee jos löytyy vikoja koirista. Sen tosin sanon, että ainakin henkilökohtainen mielipiteeni on se, että se maine menee lähinnä silloin kun tieten tahtoen kieltäydytään tutkimuksista, vaikka niitä olisi tarjolla ja piiloudutaan sinne jonnekin hunnun alle. Nostan hattua niille kasvattajille, jotka ovat olleet tarpeeksi rohkeita ja hylänneet täysin sairaat vanhat linjat ja aloittaneet alusta uudelta pohjalta. En tiedä jaksaisinko itse samaa. Todennäköisesti lopettaisin koko homman.

Omassakin rodussa on vähän väliä jokin terveysasia tapetilla. Ja tappeluhan siitä aina syntyy. Vastapuolta ei ikinä edes haluta yrittää ymmärtää. Itse ollaan aina oikeassa. Sitten kun huomataan, että enemmistö onkin eri mieltä niin lyödään heti hanskat naulaan, lopetetaan koko touhu ja mennäänpä vielä lopuksi haukkumaan kaikki omaan blogiin. Herää vain kysymys, että miksi? Miksi ei voi olla kykeneväinen yhteistyöhön, kompromisseihin? Kompromisseja kun joutuu aina tekemään. Miksi ei asioista kyetä keskustelemaan sivistyneesti, kasvotusten ja rakentavassa hengessä, ilman mitään vinoilevia sähköposteja ja niitä jälkeenpäin kirjoitettuja blogitekstejä, jossa sähköpostitse kirjoitettuja asioita väärennellään ja muutenkin annetaan touhusta todella kieroutunut kuva? Ihmettelenpä vain. Itse alan olla todella väsynyt näihin tappeluihin. Omasta puolestani olen valmis tekemään sovinnon kenen tahansa kanssa, mutta jos vastapuoli ei sitä halua niin ei väkisin. En totisesti jaksa sitä, että jokaiseen viestiin pitää aina vastata niin negatiiviseen sävyyn.

Ja ei. En tässä siis toki väitä, ettenkö olisi itsekin välillä syyllistynyt tähän tappeluun. On sitä tullut itsekin sanottua vähän kärkkäästi. Taisinpa pari kertaa jopa kirjoittaa hieman provosoivan tekstinkin. Sanotaan nyt vaikka näin, että tekisi tällä hetkellä mieli mennä ja poistaa joka ikinen tämänkaltainen viesti. Vaan mitäpä siinä olisi järkeä, vanhoja juttuja. Voin kuitenkin sanoa, että itse en halua haastaa riitaa. Olen kasvattanut paksua nahkaa tässä jo jonkin verran ja kasvatan edelleen. Siedän suht hyvin jos joku tulee päätään aukomaan, mutta en toki loputtomiin. Niin metsä vastaa jos sinne huutaa. Ainakin lopulta. Mieluummin sitä tulisi kaikkien kanssa toimeen.

 Mitä tulee muutenkin oman rodun asioihin, niin tekeillä on myös PEVISA-ehdotus (tai oikeastaan on tehtynä jo). Voin vain toivoa, ettei tästäkin asiasta tule jokin osapuolten välinen tappelu sitten kun on aika äänestää näistä ehdoista. Pitäisi ajatella sitä rodun parasta, eikä sitä omaa napaa. Meidän rotu on varsin terve. Yksittäisiä ongelmatapauksia toki ilmenee aina välillä, muutamia vuodessa. Tilastollisesti kuitenkin ollaan varsin terveitä. Kun kerta näin on, niin miksi ihmeessä pitää käyttää niitä sairaita koiria? Miksi pitää tieten tahtoen lisätä niitä sairaiden geenien määrää? Vaikka sitä kuinka pistäisi terveen kanssa yhteen, niin ei ne geenit sieltä mihinkään katoa, siltä ne pullahtaa jossain kohtaa esiin ihan takuuvarmasti. Ja sitten ihmetellään, että kuis nyt näin..
On se toki ikävää, että jos se oma tuontikoira ei olekaan jalostuskelpoinen, mutta hei, elämä on. Ottaa ja saakin ottaa päähän, mutta siltikään ei pitäisi olla niin itsekäs, että menee sitä sairasta koiraa käyttämään. Kuullut perusteluja näiden sairaiden käytölle sillä, että ne laajentavat geenipoolia. Juu niinhän ne tekevätkin, levittävät tosin samalla myös niitä sairaita geenejä. Haluankin kysyä, että onko ihan oikeasti tarpeellista käyttää niitä sairaitakin koiria geenipoolin laajentamisen varjolla? Viimeksi kun katsoin, niin tämä rotu ei ollut niin pieni, etteikö sairaita olisi voinut karsia pois. Niitä koiriahan jää muutenkin koko ajan käyttämättä kun menevät kotikoiriksi. Ja jos nyt oikeasti olisi sellainen tilanne, että ei löydy sitä uutta verta muualta kuin sairaista koirista, niin eiköhän silloin olisi jo roturisteytyksen paikka? Onneksi se tilanne ei kuitenkaan (vielä) ole tällainen..