Miya

Miya "pikku"riiviö. Pieni ei tosin kuvaa Miyaa. Miya, puoli senttiä yli narttujen ylärajan ei tosiaankaan ole pieni, ei edes mieleltänsä, vaan äidin lellimä, nokka pystyssä kulkeva "raivotar" omaa erittäin suuren egon. Siinä missä Sada on rauhallinen, on Miya aika tulinen. Terävä se on, lienee perua sukunsa japanilaiselta puoliskolta, koska Sadan suvusta ei vastaavaa tulisuutta löydy. En osaa tarkkaan sanoa missä kohdin menin vikaan, mutta tulos oli joka tapuksessa se, että Miya ei vieraista koirista tykkää. Ei se kenenkään päälle hyökkää (paitsi ehkä sisarpuolensa Soran, tosin tässä uskon olevan enempi jotain henkilökohtaista), mutta irvistely on aika huikeaa. Kyllä, voisi olla vähän parempi hermorakenne tässä suhteessa, mutta eipä se elämää pahemmin haitannut. Mitä nyt koirapuistoissa ei viitsi käydä. Ja kyllä Miyakin toimeen tulee jos saa vaan ensin tutustua rauhassa ajan kanssa.

Vaikka tuosta ylläolevasta voi ehkä saada hieman päinvastaisen kuvan, niin eipä Miya mikään ärripurri ole. Suurimman osan ajasta se on energinen, pilke silmäkulmassa oleva höyrypää. Tuli nuo ärhentelytkin opittua lähinnä silloin kun yhdessä vaiheessa kävin yhteislenkeillä muutaman tutun kanssa ja siinä sakissa sattui olemaan kaksi soittelijaa, joista Miya the 1-vuotias otti sitten mallia..

Miyan lempeä puoli tulee hyvin esiin kotona. Useasti istuessani esimerkiksi tietokoneen ääressä löhöten sohvalla töllöä tuijottaen tulee Miya siihen viereen. Saattaa aluksi vain tuijottaa, mutta monasti laittaa lopulta kuononsa reittäni vasten ja tuijottaa, odottaen, että silitän sitä. Autuas ilme sillä onkin kun hitaasti vetelen sormilla eestaas pitkin kuononselkää ja otsaa.

Lempeyttä Miya osoitti myös pentujaan kohtaan. Nämä elämän Suuret Pienet Aarteet Miya kätki ensimmäisten elintuntien aikana hellästi ja suojelevasti päällään. Myöhemmin toki oli vuorossa myös kurinpalautusta riiviömäisille kakaroille, mutta yhtälailla sitä emän hellyyttä.